SM- ja Suomen Cup -sarjoissa ajetaan ensi kaudella neljä osakilpailua ja jo tutulla kaavalla, eli saman päivän aikana kilpaillaan A-luokassa Suomen mestaruuden ja 40- ja 50-vuotiaiden veteraanien sekä naisten Suomen Cupin merkeissä. Päivissä ovat mukana myös kansalliset luokat.
Alustava kilpailukalenteri sisältää neljän SM-päivän lisäksi seitsemän yksittäistä kansallista kilpailua. Kalenteripohja on olemassa, mutta se julkaistaan vasta, kun enduron ja motocrossin SM-kalenterit on julkaistu. Pyrkimyksenä on, ettei cross countryn SM-osakilpailu mene päällekkäin enduron eikä motocrossin SM-osakilpailun kanssa.
SM-sarjan alustavassa kalenterissa ensimmäisen osakilpailun järjestää Kangasalan Moottorikerho perinteiseen tapaan Parolannummella. Kilpailupäivä on lauantai 23. huhtikuuta.
Toinen osakilpailu ajettaisiin Jämsän Seudun Moottorikerhon isännöimänä Jämsässä lauantaina 9. heinäkuuta.
Kolmas osakilpailu olisi Sipoon Moottorikerhon ja Mäntsälän Enduroseuran yhteistyön tulos lauantaina 23. heinäkuuta.
SM-kausi päättyisi Rauman Seudun Moottorikerhon osakilpailuun Säkylässä lauantaina 24. syyskuuta.
Kansallinen kilpailukausi sisältää yhden talvikilpailun, joka on jälleen tammikuinen Sikalenkki. Helsingin Moottorikerhon sijaan isäntänä toimii Orimattilan Moottorikerho.
Promoottoritoiminta jatkuu
Cross countryn jo perinteiden mukaisesti SM-sarjassa on tarkoitus jakaa rahapalkinnot myös kauden 2016 päätteeksi. Tänä vuonna palkintosumma oli 4000 euroa, joka jaettiin loppupisteiden viidelle parhaalle - rahaa ei ole vielä jaettu, koska SM-sarjan loppujärjestys ei ole saanut vahvistusta Suomen Moottoriliiton hallitukselta.
Ensi kauden rahapalkintojen suuruus pyritään julkistamaan hyvissä ajoin ennen SM-kauden alkua.
Marko Vihriä aloitti yrityksensä 81 Media Finland kautta promoottoritoiminnan SM-sarjassa tällä kaudella. Vihriä jatkaa toimessa ensi vuonna. Tarkemmat promoottorisuunnitelmat julkaistaan myöhemmin, hyvissä ajoin ennen uuden kauden alkua.