- Aika-ajossa onnistuin hyvin ja olin kolmas, 0,6 sekuntia pohjista. Ensimmäisen erän startissa kolaroin seurakaverini Tatu Junnolan kanssa ja pääsin jatkamaan kilpailua viimeisenä. Ajo lähti kuitenkin kulkemaan hienosti ja maalissa olin kuudes. Sijoitus ei tyydytä, mutta ajo sinänsä oli ihan rentoa, Mauno Nieminen, 13, kertoi.
- Toisen erän startti onnistui hyvin ja pääsin ekasta mutkasta ulos kolmantena. Joonas Näppi pääsi pian kuittaamaan, pitkään ajettiin yhtenä ryhmänä järjestyksessä Junnola, Emil Weckman, Näppi ja minä. Erän lopussa pystyin kuittaamaan vielä tulevan Suomen mestari Näpin ja ruutulipulle tulin kolmantena. Onnittelut Joonakselle Suomen mestaruudesta. Ensi viikonloppuna tavoitellaan yhdessä joukkuekisan voittoa Mäntyharjulla.
- ausi oli onnistunut, olin SM-sarjassa lopulta neljäs. Saavutin muutaman podium-sijan ja vielä viimeisessä osakilpailussa olin mukana mitalitaistelussa. Ensi vuonna tavoitteena on voittaa MXC/A Suomen mestaruus ja päästä ajamaan 85-kuutioisten EM-sarjaa. Haluan kiittää tästä kaudesta mekaanikko-Iskää, äitiä, Sami Hyypiää, Tomi Konttista, Juha Salmista Husqvarnalta, Teemu Långia ja Jani Arosta LA Racingistä, Jani Mahlamäkeä Blackseven Oy:stä ja kaikkia mukana olleita.
Tulokset
MXC/A SM-sarja aika-ajo
1. Tatu Junnola Honda 1.49.105
2. Joonas Näppi KTM 1.49.117
3. Mauno Nieminen Husqvarna 1.49.786
MXC/A 1. erä
1. Emil Weckman Honda
2. Joonas Näppi KTM
3. Tatu Junnola Honda
...6. Mauno Nieminen Husqvarna
MXC/A 2. erä
1. Tatu Junnola Honda
2. Emil Weckman Honda
3. Mauno Nieminen Husqvarna
MXC/A SM-sarjan loppupisteet
1. Joonas Näppi KTM 294p
2. Kevin Ragnell KTM 284p
3. Emil Weckman Honda 283p
4. Mauno Nieminen Husqvarna 266p
5. Aleksi Kurvinen KTM 218p
Koskinen osoitti Heinolassa kuuluvansa MXJ-luokan kärkikuljettajiin
Vaikean loukkaantumisen jälkeen ajokuntoon toipunut Toni Koskinen onnistui hienosti Heinolassa. Koskinen katkaisi tammikuussa ajoharjoituksissa molemmat sääriluunsa ja siihen päälle tullut hoitovirhe piti hänet pois pyörän päältä lähes elokuun alkuun saakka.
- Lauantaipäivä alkoi hienosti aika-ajon kolmannella sijalla 0,8 sekuntia pohjista. Ajo oli rentoa ja pyörä tuntui todella hyvältä. Ensimmäisen erän startti oli huono, mutta nousin nopeasti kympin sakkiin. Ajoin pitkään viidentenä, erän lopussa Roni Kytönen puristi ohi. Toiseksi viimeisellä kierroksella tein pienen ajovirheen ja sen seurauksena menin nurin. Siinä rytäkässä Matias Latvala ehti vielä ohi ja maalissa olin seitsemäs, Toni Koskinen, 16, kuvaili.
- Toisen erän startti oli taas huono ja radan toisella hyppyrillä Juho Kaitanen kaatui eteeni, enkä pystynyt millään välttämään yhteentörmäystä. Huolella etukautta ympäri ja lähes viimeisenä jatkamaan kilpailua. Pyörän kahvat sojottivat minne sattui, vähän tuli kipeää myös kämmeneen, mutta taistelin kivusta huolimatta maaliin yhdentenätoista. Päivän totaalissa olin kahdeksas ja sillä irtosi starttilupa sunnuntain MX2-luokan SM-osakilpailuun.
- Elämäni ensimmäinen aikuisten SM-kilpailu alkoi aika-ajon 24:llä sijalla. Ajaminen oli aamulla turhan aggressiivista. Ensimmäinen ero alkoi taas huonolla startilla, mutta ajo lähti kulkemaan rennosti ja maalissa olin 24:s. Toisen erän startti taas huono, ajo oli tälle kertaa todella rentoa ja nousin parhaimmillani jo viidenneksitoista. Maalissa seitsemästoista ja urani ensimmäiset SM-pisteet taskussa.
- Kausi oli raskas henkisesti ja fyysisestikin. Pääsin ajamaan kauden kolme viimeisintä MXJ Suomen Cup -osakilpailua ja ne antoivat uskoa tulevaan. Oli hienoa päästä kokemaan myös ensimmäinen aikuisten MX2-luokan osakilpailu. Ensi kaudella tavoitteeni on voittaa MXJ Suomen Cup ja sijoittua MX2 SM-sarjassa kymmenen parhaan joukkoon. Iso kiitos tiimille tästä kaudesta ja siitä, että jaksoivat odottaa kuntoutumistani.