Vielä ehtii Riihimäelle
SM-sarjan päätöskilpailussa A- ja B-luokat ajavat kaksipäiväisen kisan. C- ja V –luokille on räätälöity yksipäiväiset kilpailut.
C- ja V50 –luokat ajavat oman kilpailunsa lauantaina, startaten reitille SM-luokkien viimeisen kierroksen perään.
V40-luokka ajaa oman kilpailunsa sunnuntaina.
Kahvakoplan rataryhmä kertoo reitin kulkevan pääosin maastossa, tiesiirtymät on onnistuttu rajaamaan minimiin. Vaikka C- ja V-luokat ajavat vähemmän kierroksia kuin SM-luokat, on silti luvassa täysipainoiset kilpailut ja riittävästi ajettavaa.
SM-tasoisen radan vaativuudesta johtuen kisajärjestäjä päätyi laatimaan yksipäiväiset kisat C- ja V-luokille. Tällä järjestelyllä kaikki luokat saavat saman viikonlopun aikana ajaa täysipainoiset kisat samalla radalla.
Kisan reitti kulkee aikaisemmilta vuosilta tutuissa maastoissa. Työntämistä tai upotusta ei ole odotettavissa, vaikkakin rata tulee olemaan melko vaativa. Jokaisella kierroksella on kolme erikoiskoetta ja SM-luokat ajavat molempina päivinä kolme kierrosta.
Maastossa kulkeva rata tarjoaa hyviä katselupaikkoja niin erikoiskokeilla kuin siirtymilläkin. Kahvakoplan mukaan helpoin tapa seurata kisaa on maastokoe 2:lla, joka tunnetaan Agan pätkän nimellä. Tien numero 54 kupeessa oleva erikoiskoe on helppo löytää ja sinne on järjestetty pysäköintitilaa lähelle erikoiskoetta. Paikalla tulee noudattaa liikenteenohjausta, erikoiskokeen lähtö- ja maalipaikalle kulku on sallittu vain kilpailijoille.
Maastokoe 2 tarjoaa monenlaista katsottavaa. Pienellä alueella on nopeaa peltopätkää, kivikkoa ja keinotekoinen extreme-osuus.
Kisan aikana tapahtumia ja tulostilannetta pääsee seuraamaan myös kisaradiosta. Rallin tyyliin nyt myös Aamuposti SM-Endurolla on kisapäivät kattava radiotaajuus. Enduro Kisaradio kuuluu taajuudella 91.0 MHz ja siellä ohjelmassa tietysti kisa-asiaa ja ajantasaista uutista.