Kärhän lenkille muhkea osanotto
Kärhän lenkki on tänä vuonna kansallinen kilpailu, johon lisämausteen tuo veteraanicupin päätöskisan luonne. Muutama kymmenen osanottajaa kisa menettää sen takia, että enduron SM-sarja päättyy viikkoa myöhemmin Riihimäellä. Siellä ajetaan kaksi erillistä kisapäivää, joten kärkisijoista kamppailevien, etenkin A-kuskien ei ole syytä tässä vaiheessa teloa itseään eikä kalustoaan.
Mäntsälään onkin tulossa vain 15 A-luokan kuskia, joista kärkeen voi povata kisan kahden vuoden takaista voittajaa Miko Melliniä ja kahta muuta Mäntsälän kerhoa edustavaa Honda-kuljettajaa Juha-Pekka Tirkkosta ja Santeri Enjalaa.
B-luokkaan on tulossa 52 ja C:hen 86 kilpailijaa, joissa kapina käy kiivaana. Kuntoluokkaan osallistuu 16 ja U20-luokkaan kolme kilpailijaa. Classic -77 luokassa ajaa 4 ja -78-87-luokassa 10 kuskia.
Silvan yhä vikkelin?
Veteraanit ovat edelleen ahkerina. V40-luokkaan on ilmoittautunut 24 ja V50:een 19 kilpailijaa. Molemmissa luokissa mestaruudet näyttävät aika selviltä. Jämsän Petteri Silvan on voittanut nuorempien luokassa kaikki kauden kolme aikaisempaa kisaa. Numibia Racing Teamin Karri Tikkanen on tehnyt saman tempun +50:ssä. Pahimmat uhkaajat ovat Kangasalan Tomi Salonen (V40) ja Helsingin Moottorikerhon Kaj Tötterman (V50).
42-vuotias Petteri Silvan on Kärhän lenkin selvästi nimekkäin kilpailija. Ja saattaa olla yhä myös nopein, mihinkäs se taito häviäisi?
Urallaan Petteri voitti neljä henkilökohtaista MM-kultaa (1995, 1999, 2001 ja 2002), kolme hopeaa ja yhden pronssin. Päälle tulevat vielä MM-joukkuekullat Six Days Endurosta, joita Suomi voitti vuosituhannen vaihteessa peräti kuusi. Ja viimeisimmän 2011.
Tuo Silvanin viimeinen kultavuosi 2002 jäänee pitkäksi aikaa enduromme huippuvuodeksi, sillä MM-sarjasta Suomeen tuli kolme kultaa (Silvan, Samuli Aro, Juha Salminen), yksi hopea (Mika Ahola) ja kolme pronssia (Petri Pohjamo, Jani Laaksonen ja Marko Tarkkala).
V40-luokan mestaruus vaihtuu, sillä kahden edellisvuoden ykkönen Janne Suominen ei ole mukana. Karri Tikkanen puolestaan puolustaa mestaruutta V50-luokassa. Pisteissä toisena oleva Kaj Tötterman oli mestari kolmena edellisvuonna.
Maasto kuivaa - toistaiseksi
Kärhän lenkki käynnistyy lauantaina klo 9. Maastokokeita on kuusi. A-, B-, U20, V40 ja V50 ajavat maastokokeet 1-6 ja sen jälkeen vielä maastokokeet 1-3 eli yhteensä yhdeksän maastokoetta. C-luokka ajaa maastokokeet 1-6, classic, D ja K maastokokeet 1-3.
- Maasto on ainakin vielä kuivaa, joten sen suhteen ei pitäisi ongelmia tulla. Toisaalta viikonlopuksi on vähän lupailtu sadetta, kilpailun reittimestari Jani Roppola kertoo.
Koko yhdeksän ek:n reitin pituus on runsaat 140 kilometriä. Maastokokeet ovat meneiltä vuosilta tuttuja.
- Sälinkään pätkää (mk 1 Kuisma) sekä Latostenmaan nelospätkää on päivitetty, Jani Roppola kertoi alkuviikosta.
Kisan aluspäivinä saattaa vielä tulla muutoksia. Se on kuitenkin selvää, että vetomiehet pääsevät ajamaan koko rahan edestä.
- Peltoa on nyt käytössä tavallista vähemmän.