- Olin kieltämättä aika ylivoimainen. Minun ei tarvinnut ajaa koko aikaa täysillä. Alussa otin eroa muihin, minkä jälkeen ajoin rauhallisemmin ja katselin erilaisia ajolinjoja. Tosin tuli jopa otettua vähän turhan löysästi. Piti muistutella itselle, että kisa on menossa, Eriksson kommentoi.
24MX SM Cross Countryn SM-luokan toiseksi ajoi Helsingin MK:n Henric Stigell ja kolmanneksi Jämsän Seudun MK:n Eemil Pohjola. Neljäs oli Turun Seudun Moottoriurheilijoiden Jiri Leino ja viides Jämsän Seudun MK:n Mika Tamminen.
Kangasalan Moottorikerhon isännöimässä Panssari CC VI -kilpailussa käynnistettiin myös naisten ja veteraanien Suomen Cup.
Naisten ykkönen oli viime viikonloppuna Italiassa kummatkin kilpailupäivät enduron naisten EM-avauksessa voittanut, Vantaan MK:n Sanna Kärkkäinen. Toiseksi ajoi Padasjoen Moottoriurheilijoiden Hanna Mertsalmi ja kolmanneksi viime kauden epävirallisen mestaruussarjan, Lady Cupin voittanut Mäntsälän MK:n Marita Nyqvist.
40-vuotiaiden veteraanien V40-luokan Suomen Cup -avauksen ykköseksi ajoi hallitseva mestari, Hämeenlinnan MK:n Petri Pohjamo. Toinen oli Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakoplan Tero Koskinen ja kolmas Hyvinkään Moottorikerhon Lari Lehtiö.
50-vuotiaiden veteraanien V50-luokan ykköstila matkasi Salpausselän MK:n Pekka Viljakaiselle. Toinen oli Numibia Racing Teamin Karri Tikkanen ja kolmas RCK:n Jarkko Koskinen.
Kansallisissa luokissa nuoret voitti Joni Mäkelä (VMK), U20:n Joni Kaivolainen (AsikMK), B-luokan Janne Rantanen (VMK),V60:n Timo Remes (TuMK) ja classicin Ari Kannela (HMK).
Lauantain päätti noin 250 harrastekuljettajan todellinen massalähtö. Siinä kolmen kärjen muodostivat Joona Karjalainen, Juha Raitmaa ja Jonne Katila.
Panssari CC VI oli myös enduron Suomen maajoukkueen tukikilpailu, jossa osallistumismaksut ohjattiin MM-maajoukkuematkaan.
SM-kausi jatkuu 27. kesäkuuta Jämsässä.
24MX SM Cross Countryn yhteistyökumppaneina ovat 24MX, AllRight, Bike & Boat World, CrossiBlogi.fi, Duell, First Stop Jämsä, KTM, Kärcher, Liquid Image, Molitor, Motopalvelu, OFFROADPro, Pilvilinnan Talonmies ja Sherco.