Tampere Supercrossissa luvassa isoja hyppyjä ja paljon jännitettävää

Teksti
Jere Haaviston lentoa Tampereella.
Kuva
Jani Hovi
Tampere Supercrossin keskiviikkoillan vapaat harjoitukset osoittivat, että loppuviikkona on luvassa isojen ilmalentojen kilpailemista. Yhdeksäs Tampere Supercross järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa perjantaina ja lauantaina.

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen sisätiloissa kilpailtiin edellisen kerran ennen koronataukoa vuonna 2019, ja tämän viikon perjantaina sekä lauantaina on luvassa kaikkiaan yhdeksäs Tampere Supercross. Rataryhmä on jälleen loihtinut kansainväliseen kutsukilpailuun ratapäällikkö Jussi Nikkilän johdolla tantereen, joka mahdollistaa tiukan kilvanajon ja yleisölle todella paljon ihailtavaa. Radalla järjestettiin ajoharjoitus keskiviikkona illalla, jolloin kuljettajat ottivat ensi tuntumaa areenaan ja rataryhmä sai palautetta loppuviikkoa varten.



- Rata oli muodoltaan ajettava ja profiililtaan hyvä. Se oli vielä pehmeä, mitä osasi odottaakin, mutta rata kuivuu vielä ennen kisaa. Kokeilin ratapäällikön pyynnöstä erilaisia ajolinjoja, ja meidän kuskien palautteen perusteella rataan tulee pieniä muutoksia ennen kisaa, Tampere Supercrossin peräti kuusi kertaa voittanut ja vuosia kansainvälisissä motocross- sekä supercross-sarjoissa kilpaillut Harri Kullas kuvaili.



- On todella hienoa, että kisa tulee nyt takaisin. Kisaaminen tulee olemaan hyvää ja mukana on useita kuskeja, jotka ennakkoon taistelevat voitosta. Startti on ratkaisevassa roolissa, ja yleisön kannalta tulee varmasti olemaan jännitettävää. Luvassa on jälleen isoja hyppyjä ja näyttäviä rytmisuoria. Treeneissä hyppyrit heittivät jopa törkeän korkealle. Toivottavasti tulee taas paljon katsojia, sillä show on varmasti hyvä. Pidetään hauskaa, ja itse yritän voittaa kuten ennenkin.



Isäntäseura Tampereen Motocrossin Jere Haavisto kilpailee kotiyleisön edessä. Haavisto voitti menneellä kaudella motocrossin MX1-luokan Suomen mestaruuden ja ajoi useita MM-osakilpailuja.



- Rata on haastava ja siellä on muun muassa muutamia isoja hyppyjä. Minulle jäi radasta ja ajostani hyvä fiilis. En ole ajanut niin paljon supercrossia urani aikana, joten siinä mielessä en osaa ennakkoon tarkemmin sanoa tuloksistani. Sen tiedän, että jos jonkin crossikisan aikoo käydä katsomassa, on se ehdottomasti tämä. Kisa on ollut joka kerta hieno ja kumpanakin päivänä on paljon tapahtumia, Haavisto muistutti.



Kullas ja Haavisto kilpailevat Tampere Supercrossin pääluokassa, joka on kansainvälinen kutsukilpailu. Vastaansa he saavat muun muassa maailman kovimmassa supercross-sarjassa, Amerikan mestaruussarjassa tänä vuonna kilpailleet jenkkikuljettajat Cade Clasonin, Josh Cartwrightin, Chase Marqueirin ja Luke Neesen. Mukana on kaiken kaikkiaan Tampere Supercrossin historian kovin kattaus ulkomaalaisia ja kotimaisia kuljettajia.



Lisäksi Tampereella taistellaan nuorten suomalaiskuljettajien paremmuudesta SX2-luokassa.



Koko iltapäivä ja ilta vauhdikasta viihdettä



Tampere Supercrossin yhteydessä järjestetään Offroad Expo -näyttely. Alue avautuu perjantaina kello 14:00 ja sulkeutuu kello 22:30. Supercrossin harjoitukset ja aika-ajot käynnistyvät kello 15:00. Avajaiset järjestetään kello 18:30, minkä jälkeen käynnistyvät karsintaerät, nähdään Head to Head -kaksinkamppailut, Talaria Challenge -kilpailu ja SX2-luokan finaali ennen kello 22:30 illan kruunaavaa pääluokan finaalia.



Lauantaina Offroad Expon ovet avautuvat kello 12:00 ja sulkeutuvat kello 21:00. Supercross-harjoitukset ja aika-ajot starttaavat kello 14:00. Avajaiset ovat vuorossa kello 17:00 ja sitä seuraavat karsintaerät, Head to Head -kaksinkamppailut, Talaria Challenge -kilpailu, SX2-luokan finaali ja pääluokan kuuma finaali kello 21:00.



Aikataulu:

supercrosstampere.fi/aikataulu



Tampere Supercrossin ennakkoliput Ticketmaster:

www.ticketmaster.fi/search?keyword=tampere%20supercross



Offroad Expoon ei ole sisäänpääsymaksua ja myös pysäköinti on ilmainen supercross- ja messuvieraille.



Lähtöluettelot:

Numero etunimi sukunimi maa tiimi pyörä

2 Runar Sudmann NOR Stark

9 Rene Rannikko FIN Suzuki

15 Dovydas Karka LIT Yamaha

21 Emil Silander FIN East MX GASGAS

28 Marcus Christensen NOR Husqvarna

43 Matias Vesterinen FIN Team Motopalvelu KTM

68 Cade Clason USA RX Moto KTM

74 Josh Cartwright USA Kawasaki

98 Niko Lehtimäki FIN www.loukko.com GASGAS

99 Jorge Zaragoza ESP Stark

125 Luke Neese USA Team Funbike Fantic

132 Karel Kutsar EST Loukko.com Racing Team GASGAS

142 Jere Haavisto FIN Silve Racing KTM

148 Tomi Siro FIN www.loukko.com GASGAS

151 Harri Kullas FIN www.loukko.com Yamaha

219 Chase Marqueir USA www.loukko.com KTM

221 Mathias Jörgensen DEN Yamaha

411 Erki Kahro EST Yamaha

848 Joan Cros ESP Kawasaki

957 Jake Preston GBR RX Moto Husqvarna



Motopalvelu SX2

Numero etunimi sukunimi maa tiimi pyörä

33 Miro Niemi FIN KRT Kawasaki Kawasaki

71 Arttu Sahlstén FIN YkkösMP KTM

143 Jasper Haavisto FIN Motokeidas Racing Husqvarna

177 Aaro Menna FIN Team Bike World Honda

211 Aleksi Vesanto FIN www.loukko.com GASGAS

243 Eelis Viemerö FIN MxNyberg Husqvarna

309 Santeri Oinonen FIN East MX GASGAS

404 Matias Miettinen FIN KTM

425 Eemil Pesonen FIN GASGAS

450 Simo Koskinen FIN Team MP-Racing Husqvarna

454 Jan-Jasper Köiv FIN GASGAS

524 Miro Varjonen FIN Team RX Moto Husqvarna



Lisätiedot:

www.supercrosstampere.fi

www.facebook.com/Tamperesupercross

www.instagram.com/supercross.fi