Elowson nopein Gotlannissa

Teksti
Kuva
Antti Hellsten
Gotland Grand National päättyi viime vuotiseen tapaan Albin Elowsonin voitonjuhliin. Hän johti kisaa lähdöstä maaliin.

Suomalaisista parasta suoritusta odotettiin Eero Remekseltä, mutta mies ei saapunut edes kisapaikalle, sillä koko viikon vaivannut kuume vei mieheltä ajohalut. Päivän pääluokassa parhaiten aloittivat tutut ruotsalaisnimet. Kun ensimmäisen kerran tultiin tuttuun hevosenkenkään, oli selkeässä johdossa Albin Elowson. Kakkospaikalla ajoi Filip Bengtsson, mutta ero oli jo lähes puoli minuuttia. Kolmospaikkaa piti hallussaan Steve Holcombe, joka oli jäänyt kärjestä 49 sekuntia. Suomalaisista vahvimmin aloitti sijalla 47 ollut Henry Olenius.

Ensimmäinen kierros täyttyi kuitenkin Bengtssonin ja Elowsonin ollessa samalla sekunnilla, vaikka Elowson kävikin tankkaamassa. Myös Holcombe lähestyi kärkeä ja oli enää 16 sekunnin päässä. Hamish Macdonald nousi jo neljänneksi ja oli puolisen minuuttia kärjen takana. Henry Olenius jatkoi edelleen parhaana suomalaisena, mutta joutui hiukan antamaan periksi ja oli sijalla 71.

Toinen kierros täyttyi Elowsonin johdolla ja kakkospaikalle nousi kierroksen puolivälissä Holcombe. Bengtsson seurasi kuitenkin aivan Holcomben tuntumassa. Kaksikolla oli matkaa kärkeen puoli minuuttia. Macdonaldin ero kärkeen oli hiukan kasvanut ja oli nyt jo reilun minuutin. Henry Olenius paransi vauhtiaan ja oli noussut sijalle 56.

Kolmas kierros ei kärjen järjestystä muuttanut, mutta erot kärjessä alkoivat kasvaa. Holcombe ei pysynyt Elowsonin vauhdissa, vaan oli jäänyt jo puolentoista minuutin päähän. Bengtsson alkoi puolestaan jäädä yhä enemmän kakkospaikasta. Macdonald sen sijaan lähestyi hyvää vauhtia kolmospaikkaa ja oli enää kymmenkunta sekuntia Bengtssonista. Henry Olenius jatkoi hyvää ajoaan ja nousi jo sijalle 43. 

Neljäs kierroskaan ei tuonut muutoksia kärjen järjestykseen, mutta viides kierros toi. Elowson johti edelleen ja kun Holcombe kävi tankkaamassa toisen kerran, venähti kaksikon ero jo yli minuuttiin. Macdonald jäi yksin ajamaan kolmossijalla, kun Macdonaldin kanssa tasatahtia taivaltanut Filip Bengtsson joutui keskeyttämään. Henry Oleniuksen tasaisen hyvä vauhti oikeutti jo sijalle 36.

Kuudennella kierroksella tilanne säilyi ennallaan ja kun viimeiselle kierrokselle lähdettiin, oli selvää, että ajamalla tilanne ei enää muutu, sillä erot olivat niin selkeät. Viimeinen kierros ei enää dramatiikkaa tarjonnut, vaan Albin Elowson ajoi ensimmäisenä ruutulipulle.

- Olen haaveillut tästä koko vuoden. Olen laittanut koko sieluni tähän ja olen todella tyytyväinen. Kiitos kaikille, jotka ovat auttaneet minua. Ilman heitä en olisi tähän pystynyt, liikuttunut Elowson kiitteli maalissa.

Steve Holcombe hävisi lopulta kaksi ja puoli minuuttia, mutta kuittasi kakkossijan. Kisan kolmonen oli Hamish Macdonald. Parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi sijalle 37 ajanut Henry Olenius.

- Starttasin kakkosrivistä ja sain ihan ok lähdön. Kun oli ajettu kymmenisen minuuttia, niin minulla meni jalka kaverin etupyörän pinnojen väliin. Siinä meni jonkun verran aikaa, ennen kuin sain jalkani irti. Pikku hiljaa siitä sitten tein nousua vaikka olikin kaksi kierrosta aika tuskaa ajaa kun kädet olivat aivan jumissa. Viimeisellä kierroksella alkoi jo keskittyminen vähän herpaantua. Ajattelin siinä, että tuleeko sellainen kisa, etten kaadu kertaakaan niin menin heti nurin. Sillä kierroksella kaaduinkin sitten neljä kertaa. Ihan tyytyväinen en kuitenkaan kisaan ole, koska tavoitteena oli ajaa seitsemän kierrosta ja päästä 20 joukkoon, mutta ei se vain tällä kertaa onnistunut, Olenius selvitti päivän kulkua.

Luokan juniorit 15-23 vuotta voittoon ajoi Viking Lindström Hän oli yleiskilpailussakin kuudes. Parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi sijalle 107 päätynyt Felix Gäddnäs.

Naisten luokassa saatiin yllätysvoittaja kun ensimmäisenä maaliin saapui Linnea Åkesson.

- Tämä on aivan hullua, en koskaan ajatellut tällaista. Olisin ollut jo erittäin onnellinen pääsystä viiden parhaan joukkoon, Åkesson hämmästeli voittoaan.

Kakkoseksi ajoi tuore enduron maailmanmestari Jane Daniels ja kolmas oli niin ikään enduropoluilta tuttu Hanna Berzelius. Suomalaiskuljettajia ei luokassa ollut.

Harrastajaluokat

Luokassa 4, eli harrastajat 15-29 vuotta, matkaan lähti 426 kilpailijaa. Voittoon ajoi Simon Carlsson. Suomalaisista parhaaseen suoritukseen ylsi Ivar Arvidsson. Hän ajoi maaliin sijalla 42.

Luokassa 5 ajoivat harrastajat 30-39 vuotta. Kilpailijoita oli kaikkiaan 515 ja heistä kiireisin oli Joakim Wicksell. Nopein suomalaisvärien puolustaja oli Janne Leponiemi. Hän ajoi sijalle 71.

Luokka 6 oli varattu 40-49 -vuotiaille harrastajille. 560 kilpailijan joukosta nopein oli Jimmy Johansson. Suomalaisista paras oli hienosti viidenneksi ajanut Teemu Sundelin.