Seewer voitti Ruotsissa, Weckman ja Haavisto hyvässä vauhdissa

Jeremy Seewer vei MXGP-luokan voiton.
Kuva
Yamaha
Jeremy Seewer vei hetki sitten päättyneen Uddevallan GP:n nimiinsä. Emil Weckman ajoi puolestaan MX2-luokan ensimmäisessä erässä kuudenneksi.

Päivän toista MXGP-luokan erää alusta lähtien johtanut Jeremy Seewer kruunattiin päivän totaalin ykköseksi tänään Uddevallassa, hänen oltuaan ensimmäisessä erässä kolmas. Romain Febvren voittoputki meni näin ollen poikki, mutta ranskalainen oli kuitenkin päivän totaalin kakkonen. Ensimmäisessä erässä hän johti kilpailua, mutta menetti kaatumisen jälkeen johtopaikan Jorge Pradolle. Kuraisissa olosuhteissa ajetussa toisessa erässä Febvre ajoi koko erän ajan kakkosena Seewerin perässä. Päivän totaalin kolmas oli Prado, joka voitti ensimmäisen erän ja oli toisessa erässä kuudes.

Jere Haavisto sai ensimmäisessä erässä hyvän lähdön ja ajoikin todella tasaisen erän, ollen maalissa kymmenes. Myös toisessa erässä Haavisto onnistui startissa hyvin ja oli kymmenes. Erän aikana Haavisto kuitenkin menetti sijoituksia ja oli maalissa 16.

MX2-luokassa Simon Längenfelder voitti ensimmäisen erän ja oli toisessa erässä kakkonen, voittaen päivän totaalin. Liam Everts oli päivän kakkonen ja Andrea Adamo kolmas. Emil Weckman onnistui ensimmäisen erän startissa hyvin ja oli muutaman ensimmäisen kurvin jälkeen kuudentena. Weckman ajoikin koko erän ajan tuolla sijalla ja otti näin ollen ensimmäisestä erästä kuudennen sijan. Toisen erän startti ei sujunut Weckmanin osalta aivan samaan malliin ja hän oli yhdeksäs startin jälkeen. Erän alussa Weckman menetti muutamia sijoituksia, mutta ajoi maaliin yhdeksäntenä. Päivän totaalissa Weckman oli myös yhdeksäs.

Alla päivän tulokset.