Hauskaa porukalla

Juha Salminen työn touhussa.
Kuva
VMK
Vantaan Vauhtikeskuksessa työt jatkuvat kohti reilun viikon päästä ajettavaa MM-motocrossia. Torstaina suurtalkoissa oli mukana iloinen joukko vapaaehtoisia.

Motocrossin MM-osakilpailu ajetaan Vantaalla reilun viikon kuluttua. Tällä hetkellä rata-alueella kasataan kovaa vauhtia katsomorakenteita ja telttoja, sekä laitetaan koko aluetta siihen kuntoon, että MM-sirkus voi saapua paikan päälle. Torstaina parhaalle katselupaikalle saatiin pystyyn mahtava 1 500 katsojan seisomakatsomo, josta kilpailua pystyy hienosti seuraamaan.

d

Torstaina talkoissa paikalla oli iloinen joukko porukkaa. Mukana oli muiden muassa maailman menestynein endurokuljettaja, SML:n pääsihteeri ja paljon muita vapaaehtoisia.

- Oli mukavaa olla auttamassa omaa kerhoa tekemään hienoa kilpailua. Ehkä hienointa tässä hommassa on se, että kaikilla vaikutti olevan aidosti hauskaa ja meno oli leppoisaa. Kyllähän tässä kokee olevansa osa ainutlaatuista projektia,enduron 13-kertainen henkilökohtainen maailmanmestari Juha Salminen kertoi trukilla ajamisen lomassa.

Suurtalkoot Lavangossa jatkuvat lauantaina ja maanantaina. Lauantaina talkoot alkavat kello 10.00 ja päättyvät kello 15.00. Maanantaina puuhaa radalla riittää koko päivän ajan. Luonnollisesti kaikki halukkaat voivat tulla paikalle ja osallistua yhteiseen hauskan pitoon. Osallistua voi tulemalla paikan päälle ja kertomalla, että haluaa tulla mukaan talkoisiin.

d