MX-liigassa vuorossa Iisalmi

Motocrossliigan kolmas osakilpailu vie kuljettajat pohjoiseen, kun tulevana viikonloppuna ajetaan kilpaa Iisalmessa.

SML Loukko.com MX-liigan kolmas osakilpailu ajetaan Iisalmessa Parkatin Moottoriurheilukeskuksessa. Kilpailu on kaksipäiväinen ja järjestäjänä toimii Ylä-Savon Moottorikerho. Liigakisojen lisäksi kilpaillaan myös MXV35- ja MXV50-luokkien Suomen Cupin pisteistä.

Nuoret edellä

Tuttuun tapaan lauantaipäivä on pyhitetty nuorimmille crossareille. Radalle pääsevät luokat MX50, MX65 sekä MXC/B. Lisäksi mukana on liigan ulkopuolinen MXC/A-luokka.

Päivä käynnistyy MX50-luokan lähdöllä. Luokassa on ajettu vasta yksi osakilpailu, jonka voitti Oliver Härkönen. Elmeri Salokoski oli toinen ja Peetu Sarvasilta kolmas. Todennäköisesti tästä kolmikosta löytyy voittaja myös Iisalmessa.

MX65-luokan ennakkosuosikki on Mikke Lindström. Hän on luokan pistejohdossa, vaikka joutui keskeyttämään toisen erän Honkajoella. Palkintopallille tähyävät varmasti myös Taavi Arkonsuo, Miska Laine, Leo Huuskonen ja Sami Oinonen.

MXC/B-luokkaa on hallinnut Eeka Laaksonen. Neljästä erästä on alla kolme voittoa. Okko Ollila ja Samu Tähtisaari ovat ne nimet jotka todennäköisesti antavat Laaksoselle tiukimman vastuksen.

Sunnuntaina Suomen Cupia

Sunnuntaina ajetaan MX-liigaa vain luokassa MX65, joka aloittaa kilpailut. Päivä jatkuu Suomen Cupin luokilla, joista ensimmäisenä on vuorossa MXV50-luokan kilpailu. Pistejohtajana Iisalmeen tulee Lari Lehtiö, jota lähtevät kärkipaikalta kampeamaan pois ainakin Tommi Laine ja Matti Sipilä.

MXV35-luokassa kärkinimenä on Eemi Mutikainen, joka voitti edellisessä osakilpailussa molemmat erät. Kärkipaikkoja tulevat jahtaamaan myös Janne Metsämäki ja Teppo Kauppinen.

Sunnuntaina ajetaan lisäksi kansallinen MX125-luokan kilpailu.

Tapahtumaan on molempina päivinä vapaa pääsy ja alueella on kioskipalvelut. Parkatin Moottoriurheilukeskus sijaitsee osoitteessa Sonkajärventie 114, 74120 Iisalmi.

Kilpailut alkavat molempina päivinä kello 11.00.