Tomac: ”En tee päätöksiä tulevaisuudesta nyt”

Kuva
Yamaha
Akillesjännevamma päätti Eli Tomac kauden viime viikonloppuna, juuri kun mies oli marssimassa supercrossmestaruuteen.

Tomacin akillesjänne operoitiin heti sunnuntaina ja hän pääsi aloittamaan heti kuntoutuksen. Tomac julkaisi viime yönä Suomen aikaan sosiaalisessa mediassa tunnelmiaan, jossa hän pohti myös loukkaantumiseen johtanutta tilannetta.

- Hädin tuskin ylihyppäsin edellisen hypyn, ilmeisesti G-voimat olivat vaan liian kovat. Olen ylihypännyt aiemmin hyppyjä paljon pahemminkin, eikä mitään ole tapahtunut. Tällä kertaa vain tapahtui.

Tomac siirtyi reilut puolitoista vuotta sitten Yamahan ohjaimiin. Moni epäili tuolloin miehen vain keräävän palkkashekkejä, mutta jo heti viime kauden alussa kaikki näkivät, että tilanne oli toinen.

- Tämä matka tiimin kanssa on ollut todella hieno. Alkuun epäilin pyörää, mutta pyörästä tuli todella hyvä. Viime kausi oli mahtava, voitin mestaruudet supercrossissa ja motocrossissa, sekä myös joukkue maailmanmestaruuden. Tämä kausi starttasi myös todella hyvin, mutta ei luonnollisesti päättynyt suunnitelmien mukaan, Tomac pohti

Monet miettivät Tomacin tulevaisuutta ja sitä, nähtiinkö hänet Denverissä viimeistä kertaa radalla. 31-vuotias Tomac kommentoi videolla myös itse tästä aiheesta.

- En tee päätöksi tulevaisuudesta juuri nyt, niiden aika on kuukauden tai kahden päästä. Juuri nyt keskityn vain kuntoutukseen, Tomac päätti