Olenius leikkaukseen

Olenius väänsi vielä tiukasta kaasua Hyvinkään SM-enduron neljänen maastokokeen alussa.
Kuva
Jani Hovi
Henry Oleniuksen juuri vauhtiin päässyt kisakausi keskeytyy, kun mies suuntaa polvileikkaukseen.

Henry Olenius palasi viime lauantaina jälleen enduropoluille loukkaantumisen jälkeen. Valitettavasti fanien suuri suosikki koki kovia Hyvinkään SM-enduron neljännellä maastokokeella.

- Siinä oli sellainen hyppy, jonka hyppäsin samalla tavalla kuin ensimmäisellä kierroksellakin. Mutta hypyn alastuloon oli tullut joku reikä ja vedin lisää kaasua, jotta en tömähdä siihen reikään. Tipuin jotenkin kyydistä ja kaasu oli pohjassa. Pyörä meinasi lähteä pahasti hanskasta ja otin jalalla vastaan. Tuntui heti todella ikävältä. Kun kauden ensimmäinen SM-kisa jäi kesken, niin päätin ajaa väkisin kisan kuitenkin loppuun asti, Beta-kuljettaja kertoi.

Olenius kävi sunnuntaina lääkärillä ja tänään magneettikuvauksessa.

- Toinen polven nivelkierukka on ilmeisesti revennyt lähes kokonaan irti ja toisessakin on jotain pientä ongelmaa. Lisäksi siellä on jotain ruhjeita, pettynyt Olenius jatkoi.

Oleniuksella on edessä polvileikkaus ensi viikon maanantaina ja alustavasti toipumisaika on neljästä viiteen kuukauteen.