Ljungqvist irtisanoutui SML:n toimitusjohtajan roolista

Kuva
Marko Vihriä
Vuonna 2005 Suomen Moottoriliiton toimitusjohtajan rooliin astunut Kurt Ljungqvist jättää tehtävänsä SML:n johdossa.

Tietojemme mukaan asian tiimoilta on käyty keskustelua SML:n hallituksen ja Ljungqvistin osalta jo muutaman viikon ajan, ja Ljungqvist on itse tehnyt lopullisen päätöksen asiasta. Kulunut vuosi on ollut haastava Suomen Moottoriliitolle ja sen ympärillä on kohuttu useammastakin asiasta vuoden aikana. Lisäksi syksyn lajipäivillä esitelty jäsentutkimus kertoi korutonta kieltä siitä, että harrastajat eivät ole olleet tyytyväisiä SML:n toimintaan. MotoGP:n ja MXGP:n myötä edessä ovat todella tärkeät vuodet myös kansainvälisellä tasolla ja nyt SML ottaa haasteen vastaan uuden toimitusjohtajan kanssa.

Ljungqvistin lisäksi SML:ssä tapahtuu myös muita henkilövaihdoksia, sillä tietojemme mukaan myöskään liiton talousjohtajana toiminut Ari Raivonen ei ole enää vuoden vaihteen jälkeen liiton palveluksessa. Tämä päätös on tehty parisen viikkoa sitten. Näin ollen edessä on rakennuksen aika ja muutoksien tuulet puhaltavat Suomen Moottoriliitossa.

 Alla SML:n tiedote Ljungqvistin erosta.

----

 

Suomen Moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist jättää tehtävänsä. SML:n puheenjohtajalle Tapio Nevalalle tänään tiistaina irtisanoutumisilmoituksen jättänyt liiton pitkäaikainen toimitusjohtaja jää pois operatiivisesta toiminnasta vuoden lopussa.

Kurt Ljungqvist kokee, että hänen on aika siirtyä uusien haasteiden pariin työskenneltyään vuodesta 2005 saakka Moottoriliiton johdossa.

”Koko moottoripyöräily ja suomalainen MP-urheilu sen mukana on historiansa suurimpien muutoshaasteiden edessä, mistä johtuen myös SML:n on organisoitava toimintaansa yhteiskunnan, kerhojen ja kentän tarpeiden edellyttämällä tavalla. Olen saanut johtaa suomalaista MP-urheilua puolitoista vuosikymmentä ja koen, että uuden vuosikymmenen alkaessa on aika tehdä tilaa seuraaville viestin viejille ja minun on suunnattava tieni uusia haasteita kohti”, taustoittaa Ljungqvist tekemäänsä päätöstä.

”Moottoriurheilua en tietenkään tule kokonaan jättämään”, Ljungqvist lisää.

Suomen Moottoriliiton puheenjohtaja sekä hallitus kiittävät ”Kurrea” hänen moottoripyöräurheilun eteen tekemästään pitkästä työrupeamasta ja toivottaa parasta menestystä tuleviin tehtäviin.

SML:n toimiston työtä johtaa toistaiseksi Ville Salonen. Toimiston uusista toimenkuvista ja resursseista tiedotetaan lisää tammikuussa.