Huomioita Nummelasta
Enduron syyskauden ensimmäinen SM-kilpailu kaasuteltiin lauantaina Nummelassa hienon sään saattelemana. Nummelan Moottorikerho oli tehnyt ison työn kisan järjestämisen eteen ja täytyykin sanoa, että puitteet olivat kohdallaan. Kisan formaatti, jos siitä sellaisena voidaan puhua, oli varsin mielenkiintoinen. Kierros ajettiin läpi ilman huoltoa ja välillä oli pari AT-asemaa, joiden väliin puolestaan mahtui yksi pidempi maastosiirtymä ja yksi maastokoekin. Aikataulu oli laadittu todella sopivaksi, eivätkä kuljettajat joutuneet odottelemaan kauaa missään AT:lla, eikä myöskään huollossa ollut liikaa aikaa. Noin 150 kilometrin mittainen kisa vietiin läpi todella nopealla aikataululla ja tuntui, että hetkessä kisapäivä oli jo ohi.
Reitti
OSTA KÄYTTÖOIKEUS
Sisältö jota yritit avata on tilaajille. Hanki itsellesi nyt käyttöoikeus tilaamalla Xracing OFFROADPro-lehti.
Lehtitilaus alk. 79,90 € / 7 numeroa
- Xracing OFFROADPron lehdet paperisena ja digitaalisena
- OFFROADPron ja Xracingin aiemmin ilmestyneet numerot digilehtinä
- xracing.fi -verkkopalvelun käyttöoikeus