2018 X-Awards

Kun mestarit Eero Remes, Samuli Aro ja Jari Mattila ovat saaneet lennokkaat tarinansa kerrottua yleisön edessä, on Xracingin pikkujouluristeilyllä viimeinkin aika jakaa himoitut X-Awardsit. Mestareiden poistuessa areenalta, naukkaa gaalan juontaja Sami Pöllänen huikan juomapullostaan ja virittää yleisöä gaalan huipennukseen. Janoisimmat katsojat juoksevat tässä välissä pikaisesti baaritiskille hakemaan lisänesteytystä, sillä ilta Silja Europalla on ollut kuuma jo tähänkin mennessä. Vielä kuumemmaksi se kuitenkin muuttuu koko ajan, kun Pöllänen kertoo ensimmäisen kategorian, joka on:

Vuoden Touho

Tämän palkinnon saajalta edellytetään näyttäviä ja mieleenpainuvia ajosuorituksia koko vuoden ajalta. Tämän palkinnon saajan edesottamuksia haluavat seurata niin radan reunalla oleva yleisö kuin kamera kädessä olevat median edustajatkin. Palkinnon saaja ei pettänyt tänäkään vuonna, vaan tarjosi vauhtia ja todella paljon vaarallisia tilanteita läpi vuoden. Itse oikeutetusti palkinto menee Henry ”Touho” Oleniukselle. Raikuvien suosionosoitusten saattelema Olenius saapuu lavalle hakemaan palkintotauluaan, jossa luonnollisesti TM-kuljettaja tutustuu Päitsin lumiseen maastoon hieman tarkemmin.

[kuva1]
Oleniuksen saamassa taulussa ollut kuva oli taattua Touhoa.

Kun media ottaa kuvia Oleniuksesta, kertoo Pöllänen jo seuraavan kategorian, joka on:

Vuoden Honda-mies

Tämän palkinnon saajalta edellytetään ehdotonta merkkiuskollisuutta. Hänen tulee pukeutua sunnuntaisin punaisiin alusvaatteisiin ja nukkua todellisen Honda-miehen tavoin alasti, tai ainakin punaisessa kerrastossa. Vuoden Honda-miehen tulee myös suhtautua ehdottoman negatiivisesti muita merkkejä, etenkin itävaltalaisia, kohtaan. Vuoden Honda-mieheksi ei tulla muutamassa vuodessa, vaan Honda-mieheksi synnytään. Ilman kysymysmerkkejä, vuoden Honda-mies on Jukka Aures.

Jukka ”Pulu” Aures saapuu noutamaan palkintoaan, joka on tietysti Honda-aiheinen. Samalla Aures kertoo, että ensi vuoden gaalassa paljastetaan mistä hänen lempinimensä Pulu on peräisin. Ja sitten onkin aika seuraavan kategorian, joka on:

Vuoden takapiiska

Kampaukset ovat tuttuun tyyliin vauhdin merkki moottoripyöräilyssä. Mitä enemmän hiukset hulmuavat, sitä virtaviivaisempaa meno on. Tässä kategoriassa kaksi kilpailijaa nousi ylitse muiden ja samalla saatiin taistelu lajien välille. Enduron puolella Eemil Helander yritti iskeä tiukasti kiinni palkintoon, mutta lopulta palkinto menee motocrossin kaksinkertaiselle Suomen mestarille Aki Manniselle.

Hiukset hulmuten Manninen saapuu hakemaan palkintotauluaan ja tuulettaa ansaitusti. Samalla Pöllänen jo seuraavaksi uuden kategorian, joka on:

Vuoden paras veteraani-ikäinen taustavaikuttaja

Veteraaniurheilu on nostanut päätään myös offroad-moottoripyöräilyn parissa viime vuosina. Taso on noussut vuodesta toiseen, kuten myös kilpailijamäärät. Näin ollen on aika palkita myös veteraaniurheilija. Mutta tämän kategorian vaatimustasoa on nostettu normaalista veteraaniluokituksesta, ja palkinnonsaajan täytyy toimia myös muuten aktiivisesti lajien parissa. Tämä palkinnon voittaja niitti menestystä tänä vuonna enduron EM-sarjassa ja hän tukee yrityksensä puolesta aktiivisesti myös useaa motocross- ja endurokuljettajaa. Palkinnon voittaa Keravan lahja Suomen moottoripyöräilylle, SE-Teamin omistaja Santtu Enjala.

Veteraaniurheilijan tavoin Enjala saapuu lavalle villisti tuulettaen ja pokkaa palkintonsa. Seuraavana on vuorossa kategoria nimeltään:

Vuoden kilpailu

Tätä palkintoa himoitsevat kaikki Suomen kisajärjestäjät vuodesta toiseen ja tämän palkinnon takia kaikki järjestäjät haluavat nostaa kisojen tasoa jatkuvasti. Tänä vuonna ehdolla oli ennätysmäärä kilpailuja, joiden taso oli erittäin hyvä. Lopulta voiton ratkaisi yleisö ja ennen kaikkea se, että vuodesta toiseen tämä kilpailu kerää yhä enemmän ja enemmän yleisöä, joka viihtyy tapahtumassa. Loistavat järjestelyt, hyvä meininki ja mahtava tapahtuma. Tämän vuoden kilpailu on Tampere Supercross.

Tampereen Supercrossin edustajat eivät päässeet mukaan laivalle, joten palkintona ollut paksu drinkkilippunippu siirtyy vaivihkaa Pölläsen omaan taskuun, kun hän kuuluttaa jo seuraavan kategorian:

Vuoden come back

Kategorian nimen mukaisesti voittajan on täytynyt tehdä jonkinlainen come back kuluneen vuoden aikana. Mutta jos niitä tekee peräti kaksi, on jo erittäin vahvoilla. Tämän vuoden voittaja teki juuri näin. Ensinnäkin hän teki paluun kisapoluille ja nappasi Suomen Cupin kuudennen sijan. Mutta ennen kaikkea voittaja teki valtavan työn harrastajien eteen ja toi takaisin perinteisen motocrossradan, nimeten sen Nummen motocrossradaksi. Toivotetaan tervetulleeksi Tommi Latostenmaa.

Palkinnosta yllättynyt Latostenmaa saapuu lavalla hakemaan palkintoaan, joka on juuri Betan sarviin vaihtaneelle kuljettajalle mieluinen Beta-lippis ja -paita. Seuraavaksi vuorossa on illan toiseksi viimeinen kategoria, joka on:

Vuoden offroad-teko

Tässä kategoriassa riitti eniten ehdokkaita. Todella monesta kerhosta löytyy pyyteettömästi kerhonsa eteen töitä tekeviä henkilöitä, jotka ansaitsisivat palkinnon. Lisäksi kisoissa on suuri joukko talkooporukkaa ja huolloissa suuren työn tekeviä huoltomiehiä ja naisia, joille palkinto voisi mennä. Tällä kertaa palkinto menee kuitenkin teolle, joka toi Suomen motocrossin monien satojen tuhansien ihmisten eteen, ja jolla on toivottavasti tulevaisuuden kannalta suuri vaikutus lajiin. Palkinto menee motocrossin SM-sarjan suoralle televisioinnille.

Valitettavasti SM-sarjan edustaja ei päässyt paikalle noutamaan palkintona ollutta tuhtia drinkkilippunippua, joten Pöllänen survaisee huolettoman näyttävästi nämäkin kupongit omaan taskuunsa ja julistaa illan viimeisen kategorian:

Vuoden kuljettaja 2018

Vuoden kuljettaja -tittelin saajaksi oli ehdolla monta toinen toistaan parempaa kuljettajaa ja valinta oli tänä vuonna erittäin vaikea. Tai oikeastaan, mitäpä sitä valehtelemaan, tämän kategorian voittaja oli selvää pässinlihaa alusta lähtien. Tämä mies ajoi maailmanmestaruuteen enduron kivikovassa E2-luokassa tänä vuonna. Tuo mestaruus oli hänelle kolmas, neljän viime vuoden aikana. Palkinto menee luonnollisesti Eero Remekselle!

Remes tekee pari etunojapunnerrusta matkallaan kohti lavaa. Remes pokkaa palkintonsa ja samalla valtavalle valkokankaalle ilmestyy mestarikuvaaja Juha Kollanuksen koostama video Remeksen kauden suorituksista.

Palkintogaala päättyy Remeksen ansaitusti saamiin valtaviin suosionosoituksiin. Gaalan jälkeen ihmiset rynnistävät jälleen kohti baaritiskiä ja alkaa valtava spekulointi siitä, olivatko kaikki voittajat ansainneet voittonsa. Suurimpana ihmetyksen aiheena on kuitenkin se, millä ihmeen perusteella kategoriat oli valittu. Illan edetessä kaikki olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä, ettei kukaan malta odottaa ensi vuoden gaalaa, joka tullaan jälleen järjestämään Itämeren aalloilla.

[kuva2]
Sami Pöllänen juonsi ansiokkaasti illan gaalan

Xracing