PÄJÄNNE AJO JA ÄÄNET

Kirjoittaja: VICKE RUOKOLAHTIEnduropyörien äänimittauksesta yleensä ja Päijänne-ajoista erityisesti

Alkuvuoden endurokisojen ja varsinkin Päijänne-ajojen melumittaukset ovat herättäneet jonkin verran pahaa mieltä, joten äänimittaajien näkökulmaa on syytä hiukan valaista.

Melumittaus on suomalaisessa endurossa uudehko asia, joka on tullut perinteisen katsastuksen lisäksi. On ymmärrettävää, että uutta lisähankaluutta vastustetaan. Kuljettaja hyötyy kunnossa olevista pyöränlaakereista ja jarruista, mutta kunnossa olevasta äänenvaimennuksesta ei ole kilpailusuorituksen kannalta muuta hyötyä kuin että ylipäätään pääsee ajamaan; nopeutta ei ääntä vaimentamalla saa. Niinpä koko äänen tarkkailua saatetaan pitää turhana ja pelkkänä kiusantekona. Lajin tulevaisuutta laajemmin ajatellen pyörien melu on kuitenkin kaikkein tärkein tekninen ominaisuus, sillä sen vaikutus voi ulottua kilometrien päähän. Kilpailujen ja harjoitusreittien lupaehdot tiukkenevat kuten mitkä tahansa ympäristön varjelemiseen liittyvät normit. Autojen katalysaattoreita ja hyvää äänenvaimennusta pidetään itsestään selvinä eikä niitä vastaan juuri protestoida. Enduron kokema lupaehtojen kiristyminen johtuu siitä, että pidämme LIIAN KOVAA MELUA, eikä siitä, että joku taho meitä erityisesti vainoaisi.

Päijänne-ajoissa meluongelmat kärjistyivät sivuvaunuluokkassa. Yhtä lukuunottamatta sv-pyörät olivat niin äänekkäitä, ettei niitä sääntöjä hyvinkään väljästi tulkiten olisi voinut kisaan päästää. On selvää, että suurta innokkuutta sivarikisan järjestämiseen ei löydy, jos järjestäjälle tulee ongelmia pyörien metelistä. Sivuvaunullisiin ei taida saada mistään valmiina kunnollisia vaimennusratkaisuja kuten soolopyöriin. Sivuvaunulliset ovat kuitenkin vaimennettavissa kuten soolopyörätkin. Asiaa tutkittiin lyhyesti Päiskin yhteydessä eikä ongelma mahdoton ole, kunhan siihen keskitytään. Sivarissa on tilaa aivan toiseen malliin kuin soolopyörissä.

Alkukauden kisoissa (Espoo, Sipoo, Salpausselkä, Numibia) olisi pitänyt tulla selväksi, että ääniasioiden pitää olla kunnossa. Tästä huolimatta Päiskin katsastuksessa oli virityksiä, jotka osoittivat joko melkoista välinpitämättömyyttä sääntöjä kohtaan tai rakentamisessa tullutta kiirettä. Ilmiselvästi vain katsastuksen ajaksi tehdyt viritykset päästettiin lähinnä armosta läpi. Ei tarvita suurta mielikuvitusta sen arvaamiseen, miksi pakoputken päästä pilkottaa rautalankakoukku ja villatuppo tai miksi putken päähän on siipimutterilla kiinnitetty kuristava pilli. Mikä itsestä näyttää nokkelalta, voi satoja pyöriä katsastaneesta näyttää säälittävältä. Liiton ja järjestäjien asia on päättää, halutaanko meluongelma OIKEASTI ratkaista vai onko katsastajan velvollisuus vain tarkistaa meluraja ja olla piittaamatta konstruktioteknisistä kysymyksistä. Päiskillä tehtiin muistiinpanot viritelmistä ja näitä pyöriä tarkkailtiin huolloissa ja taukopaikoilla ja epäluulot osoittautuivat pääosin tosiksi. Pyörät olisi voitu poistaa kisasta.

Kuskien kannalta ajatellen äänenvaimennuskysymykset ovat hankalia, sillä pyöräänsä rakenteleva ei käytännössä voi mitata pyöränsä ääntä muualla kuin kisojen katsastuksessa. Osa Päiskin viritelmistä oli varmaankin tehty hyvässä tarkoituksessa, joskin ehkä hiukan taitamattomasti, osa taas selvästi katsastajan harhauttamiseksi. Päiskissä mitattiin yli 200 pyörää ja alkuvuodesta on mitattu vielä lisää. Mittaajille on kehittynyt paitsi häkämyrkytys myös varsin hyvä kokemus siitä, mitkä rakenteet ja pyörät ovat hyviä ja mitkä ongelmallisia. Näihin kysymyksiin voidaan palata tarvittaessa eri kirjoituksessa.

Äänenvaimennus ja moottorin teho eivät ole suoraan vastakkaisia tai pahasti ristiriidassa, jonkin verran kyllä. Määräysten mukainen vaimennus on vain hyväksyttävä eräänä sääntöjen asettamana rajoituksena. On muitakin rajoittavia sääntöjä: piikin pyörissä ei saa käyttää 150 cc sylinteriä, pyöriä ei saa ahtaa ja vain kaupan bensaa saa käyttää. Nämäkin säännöt rajoittavat tehoa, niitä vastaan ei protestoida eikä ääntä pidä nähdä sen kummempana rajoituksena vaan vain yhtenä sääntöjen asettamana reunaehtona.

Uusien soolopyörien osalta voi meluongelmaa pitää lähes ratkaistuna, valmistajat ovat asiaan paneutuneet. Näyttää ilmeiseltä, että uudehkon pyörän alkuperäinen pakoputkisto on riittävän hiljainen, kunhan se on kunnossa (ei vuotoja, villat uudehkot ja oikein pakattu). Paisuntakammion osuutta äänessä ei ehkä yleisesti tiedosteta. Tarvikepaisarit ovat pääsääntöisesti selvästi äänekkäämpiä kuin alkuperäiset. Tarvikepaisarin tekijä ei ilmeisesti ole kiinnostunut pyörän kokonaisuudesta, vaan vain tietyistä ominaisuuksista. Paisarit ovat ohuehkoseinäisiä ja tehdyt kovista seoksista, joilla ei ole materiaalin sisäistä vaimentumista juuri lainkaan. Paisarin seinämä värähtelee pakokaasujen mukana ja välittää näin värähtelyn ilmaan. Tämä ei toki tarkoita, etteikö tarvikepaisari voisi olla yhtä hiljainen kuin alkuperäinenkin, sellaista ei ole vain vielä osunut katsastuksiin. Tiivistetysti: käytä alkuperäistä pakojärjestelmää ja pidä se kunnossa. Pyörien maahantuojien intressissä voisi olla pitää hinnat sellaisina, ettei ainakaan putkiston hintasyistä jouduttaisi pyöriä katsastuksissa hylkäämään. Sellainen kilpapyörä käy paremmin kaupaksi, jolla saa osallistua kilpailuihin.

Monien tiedossa lienee, että eräitä pyörämerkkejä kuristetaan tyyppihyväksyntää varten. Kun kuristukset on poistettu, eivät pyörät pärjää kisakatsastuksessa. Ei riitä, että pyörä on kaupasta juuri ostettu, sen on vielä täytettävä määräyksetkin. Päiskissä huomattiin parin nelarimerkin kiitettävästi parantaneen tilannettaan alkutalveen verrattuna. Näitä erityisesti tarkkailtiin eikä ongelmia havaittu.

Päijänne-ajojen meluraja oli todellisuudessa varsin korkea eikä teknisesti kovin haasteellinen. Kaikki tulkintatilanteet menivät kuskien eduksi sekä mittauksissa että päätöksenteossa: mittauskierrokset pidettiin toleranssin alarajalla, äänilukemat otettiin vaihteluvälin miedosta päästä, mittausetäisyys oli hiukan pidempi kuin normi määrää, kylmätkin koneet mitattiin, meluraja oli alunpitäen korkealla ja hylkäyspäätökset tehtiin mittaajien mielestä todella ymmärtäväisesti. Jos vuoden 2002 Päiskissä sai huomautuksen ja joutui tarkkailuun, oli ääntä ainakin 98 dB(A) eikä kukaan joutunut uusintamittaukseen alle 99 dB:n todellisen lukeman. Pelkkä villojen vaihto ja uudelleenpakkaus saattoi pudottaa melutasoa 5 dB. Kaikki katsastukseen ja äänimittaukseen osallistuvat olivat enduroihmisiä eikä varmaankaan kukaan heistä suhtaudu lajiin vihamielisesti, vaan pikemminkin pyrkivät turvaamaan lajin jatkomahdollisuudet.

Itse mittauksia voi pitää varsin luotettavina. On hyvin tiedossa, että paikallaan mitattu ääni ei ole sama asia kuin todellisen ajotilanteen ääni. Tiedossamme on monia tekijöitä, jotka voivat johtaa väärään tulokseen. On mittaajaan ammattitaitoa osata ottaa ne huomioon. Nyt käytössä oleva menetelmä kuvaa pyörän meluisuutta varsin hyvin. Vastaavasti kaupungin kartta ei ole kaupunki, vaan vain kaupunkia edustava kuva. Silti siitä voidaan tehdä itse kaupunkia koskevia päätelmiä. Melumittaus ei kerro, mikä on kilpailutilanteen melulukema, mutta se antaa riittävän luotettavan kuvan pyörän meluisuudesta ja äänenvaimennusjärjestelmän ominaisuuksista.

Aivan lyhyesti kuvaten ääni mitataan pakokaasun päävirtaussuuntaan nähden 45 asteen kulmassa puolen metrin päästä pakoputken purkausaukosta. Tästä syystä katsastaja joutuu kädellä kokeilemaan nelarien pakoputken päästä, mihin suuntaan virtaus kulkee. Kaksitahtisilla merkkisavu kertoo suunnan kokeilemattakin. Melumittausmenetelmään on ajateltu ehdottaa pieniä tarkennuksia alkuvuoden kokemusten perusteella. Mittaustuloksiin ne tuskin vaikuttavat, mutta niillä vähennetään mittauskohdan tulkinnanvaraisuutta.

Meluasioissa kerhojen on oltava aktiivisia paitsi kuskien myös viranomaisten suuntaan ja ihan OIKEASTI ymmärrettävä melu lajia uhkaavaksi asiaksi. On turhaa ongelman kieltämistä väittää, että maailmaan mahtuu melua tai etteivätkö pyörät melua pitäisi. Espoon kerho on ollut pari vuotta aktiivinen melutorjunnassa. Olemme EMK:ssä ajoittain oma-aloitteisesti yhteydessä ympäristöhallintoon eikä ainakaan EMK:ta ole kohdeltu viranomaisten taholta huonosti. Olemme informoineet viranomaisia toiminnastamme ja pyrkineet pitämään melun aisoissa. Vielä vuosi sitten Ämmässuon enska- ja crossiradan melutaso oli selvästi kovempi kuin nyt eikä kyyti ole pahemmin hidastunut. Olemme todenneet, että todellinen meluongelma ei ole se, että on paljon pyöriä vaan se, että on muutama äänekäs pyörä. On väärin ajatella, että voidaan sallia yksi äänekäs pyörä, kun melutaso on muuten alhainen. Äänen häiritsevyys johtuu paljolti juuri siitä, että yksittäisiä pyöriä pystyy tunnistamaan äänestä.

Meihin mittaajiin on turha suhtautua vihamielisesti. Olemme liikkeellä lajin puolesta ja mielellämme autamme jatkuvasti karttuvan kokemuksemme voimin ennaltaehkäisevässäkin meluntorjunnassa.

V RUOKOLAHTI 0400605308
H VANHALA