Protesti nollasi Rainion ensimmäisen erän

Sampo Rainio säilytti punaisen kilpailun hylkäyksestä huolimatta.
Kuva
Jani Hovi
Sampo Rainio hylättiin protestin seurauksena ensimmäisessä MX2-luokan kisaerässä Karkkilassa.

MX2-luokan ensimmäisen erän startti ei ollut hyvä Sampo Rainiolle, sillä nuorukainen ajoi puomiin ja joutui lähtemään muiden perään. Rainio teki kuitenkin hyvää nousua ja oli maalissa viides. Kilpailun jälkeen tuli kuitenkin tieto, että Rainio hylättiin.

- En tiedä mikä tuossa puomissa oli, mutta se ei mielestäni kaatunut samalla tavalla kuin muut. Tiettävästi siinä oli eilen jo vikaa ja se otettiin silloin pois käytöstäkin. Mutta joka tapauksessa osuin puomiin lähdössä ja jäin siihen jumiin. Yritin repiä pyörää siitä irti, kunnes toimitsija tuli auttamaan minua. En pyytänyt apua, hän tuli ihan oma-aloitteisesti. Sitten erän jälkeen kanssakilpailija teki protestin minusta ja siitä, että sain ulkopuolista apua. Järjestäjät saavat auttaa kuljettajaa, jos kyseessä on turvallisuuteen liittyvä asia, mutta nyt toimitsija ei olisi saanut minua auttaa. Kanssakilpailijan protesti hyväksyttiin ja minut hylättiin. Tulemme tekemään asiasta vetoomuksen Suomen Moottoriliittoon, sillä minä en mahtanut tilanteessa mitään. En pyytänyt apua, vaan toimitsija tuli auttamaan minua, Rainio kertoi kilpailun jälkeen.

Huolimatta hylkäyksestä, Rainio johtaa SM-sarjaa yhä. Nico Stenberg on sarjassa toisena, kahdeksan pisteen päässä. Matias Vesterinen nousi tänään sarjassa kolmanneksi ja hän on 14 pisteen päässä Rainiosta.

Kommentit

Lähettänyt Antti Palmgren : Su, 08/06/2023 - 22:16

Kuka teki protestin?

Kieli
suomi

Lähettänyt Riku Heinikainen : Su, 08/06/2023 - 22:36

In reply to by Antti Palmgren

Kuuluttivat mx2 toisen erän jälkeen, että Stenberg ja Rainio kilpailutoimistoon. Voisko siitä jotain päätellä?🤷‍♂️

Kieli
suomi

Lähettänyt JERE TYNKKYNEN : Ma, 08/07/2023 - 11:56

Rikkeistä pitää jakaa rangaistukset, mutta ei tällaisessa oo mitään järkeä, kun ymmärtääkseni tässä tapauksessa ei aiheutettu mitään vaaratilanteita tai toimittu epäreilusti muita kohtaan. Ajamalla nää hommat pitäis ratkaista eikä kyttäämällä protestin paikkaa.

Kieli
suomi